En ole aiemmin halunnut käsitellä yhteiskunnallisia aiheita julkisesti netissä, mutta tällä kertaa teen poikkeuksen. Haluan nimittäin hieman jäsennellä omia ajatuksiani aiheesta ja kerätä faktoja paikkaan josta löydän ne viitteineen myöhemminkin. Varoitan lukijoita lähinnä siitä että tästä tulee aika pitkä artikkeli :-).

Tämän artikkelin laatimisen kimmokkeena toimi YLE A2:n homo-teemailta 12.10.2010. Keskustelua aiheesta on toki käyty monissa yhteyksissä jo kauan, mutta teemailta ehkä kuvastaa nykyistä asenneilmastoa Suomessa. Vastakkain oli toki tarkoituksella haettu kaksi miltei ääripäätä, joten totuus löytynee jostain niiden välimaastosta. Ohjelma-ajan rajallisuuden vuoksi kovin syvällistä keskustelua aiheen tiimoilta ei käyty, vaan lähinnä ehdittiin tuoda esille omat mielipiteet perusteluineen.

Ohjelman ensimmäinen puolisko keskittyi sukupuolineutraalin avioliittolain käsittelyyn. Lainaukset on poimittu A2:n kuvanauhalta jollei toisin mainita.

Tasa-arvokysymys

"Me homot ei ehkä olla enää pelkästään marginaalia, vaan me koetaan kuuluvamme tähän maailmaan."
-Mikko Roiha, teatteriohjaaja

Tämä on tärkein argumentti millä sukupuolineutraalia avioliittolakia puolustettiin Homoillassa. Ja miten valloittava argumentti se onkaan, sillä sen painoarvo tuntui olevan suurempi kuin kaikkien vasta-argumenttien yhteensä.

Kuten Oras Tynkkynen mainitsi, on sukupuolineutraalin avioliittolain taustalla ajatus kansalaisten yhdenvertaisuudesta lain edessä. Ihmiset siis asetetaan eriarvoiseen asemaan sen perusteella kumpaa sukupuolta edustavaan henkilöön rakastuu. Tässä yhteydessä on hyvä huomata että seksuaalisen suuntautumisen perusteella tapahtuva syrjintä on jo muussa lainsäädännössä kielletty.

Kuten Manne Maalismaa huomautti, sukupuolineutraalissa avioliittolaissa ei ole kyse pelkästään adoptio-oikeudesta ja yhteisestä sukunimestä. Kyse on myös siitä, että rekisteröity parisuhde on avioliitosta erillinen siviilisääty, mitä kysytään erinäisissä yhteyksissä. Lain mukaan vain samaa sukupuolta olevilla pareilla on oikeus rekisteröityyn parisuhteesen. Jos sen siis ilmoittaa siviilisäädykseen, paljastuu automaattisesti homoseksuaaliksi, halusi sitä tai ei. Tämä puolestaan altistaa syrjinnälle.

Avioliitto kuuluu vain heteroille

"Se kuuluu heteroseksuaaliseen luonnonjärjestykseen, aivan niinkuin painovoima."
-Pasi Turunen, raamatunopettaja

Miten luonnonjärjestys on heteroseksuaalinen ja eikö painovoima siis koske homoja ollenkaan?

Raamatun kohdat jossa avioliitto kirkon käsityksen mukaan asetetaan, ovat:

"Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Jumala siunasi heidät." (1. Moos. 1:27–28.)
"Maailman alussa Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako." (Mark. 10:6–9.)

Raamatusta puhuttaessa on hyvä huomata että itse sanaa "avioliitto" ei kovin montaa kertaa raamatussa käytetä. Suoralla haulla sen löytää vain kaksi kertaa. Muita taivutusmuotoja löytyy lisäksi muutamia esiintymiä. Kiintoisana yksityiskohtana uudessa raamatunkäännöksessä sana avioliitto esiintyy useammin kuin sitä edeltävässä, jossa puhutaan useammin "aviosta".

Itseäni ihmetyttää mikä monopoli kirkolla on määritellä mitä avioliitto on tai ei ole? Toki avioliitto on kirkon sakramentti ja sillä usein on kristillinen arvopohja, mutta itse termiä ei ole raamatussa määritelty mitenkään. Konsepti sieltä toki löytyy, mutta sanakirjamaista määritystä ei. Esimerkiksi Kielitoimiston sanakirjasta sellainen löytyy: "Avioliitto on määrämuodoin vahvistettu kahden ihmisen välisen yhteiselämän muoto".

Avioliitto-sanan etymologialle en löytänyt Internetistä kovin luotettavaa lähdettä, mutta jotain sentään. (Palautetta saa lähettää jos tuntee muita lähteitä, netissä tai paperilla.) "Edes sana "avioliitto" ei perustu kristinuskoon, vaan sen etymologia juontaa juurensa germaanisesta sanasta "ava", joka tarkoittaa lakia, julkista tai muuta vastaavaa. Avioliitto sanana ei siis perustu kristinuskolle, vaan se on pelkästään kuvaus liiton julkisesta, laillisesta luonteesta. Avioliitto on lainmukainen, julkinen liitto." [lähde]

Kieli on puhtaasti ihmisten keksimää, joten toisin kuin Pasi Turunen väittää, jokaisen sanan merkitys on tarvittaessa täysin uudellenmääriteltävissä. Tarvitaan vaan riittävä hyväksyntä, sillä kieli elää käyttäjiensä mukana ja muuttuu aikojen saatossa. Itseasiassa kirkko on itse tästä hyvä esimerkki, vai miksi luulette heidän tarvinneen uutta käännöstä raamatusta?

Myös kansanedustaja Leena Toivakka toi avioliitto-termiin liittyvän arvolatauksen esille keskustelussa painottamalla sitä kuinka suuri merkitys avioliitolla on heteropareille. On toki myönnettävä että avioliittokäsityksen muuttamista vastustavat myös kirkkoon kuulumattomat, mutta tällöin toimitaan enemmänkin tunnepohjalta perinteisiin vedoten. Mitään loogista syytä muutosvastarintaan ei ole siinä mielessä että avioliittokäsitys elää koko ajan. Tässä kohtaa on siis ehkä aiheellista käsitellä enemmänkin avioliittoa käsitteenä ja erityisesti tämän instituution historiaa, jotta saadaan parempi käsitys siitä miten "pysyvä" se itseasiassa onkaan.

Aiheesta löytyy useita artikkeleita internetistä, joten on kohtalaisen turhaa kirjoittaa uutta. Tässä kaksi hyvää katsausta historiaan:

Traditional Marriage Perverts the Tradition of Marriage
"Traditional" Marriage or a Break with Tradition?

Myös Wikipedian artikkeli aiheesta sisältää hyvän historiakatsauksen lähteineen.

Kun tässä nyt aihetta käsitellään ikiaikaisena jumalan asettamana liittona ja tarkoin säädeltynä instituutiona, poimin edellämainituista artikkeleista pari olennaista tietonpalasta:

Muutamia paikallisia poikkeuksia lukuunottamatta vuoteen 1545 saakka kristilliset avioliitot Euroopassa olivat yhteisiä sopimuksia, joissa ei tarvittu pappia tai todistajia. Edes kristityt eivät siis tarvinneet kirkon lupaa, vaan kyseessä oli täysin maallinen liitto.

Avioliittoja kyllä siunattiin, mutta sekin tapahtui usein kirkon ulkopuolella. Tämä siksi, että avioliittoon liittyvät maalliset seremoniat olivat liian raakalaismaisia kirkolle. Lisäksi avioliittoon liittyi lupaus seksuaalisesta kanssakäymisestä ja julkisia hellyydenosoituksia, mikä ei kirkon mielestä ollut pyhää.

Valtio tuli mukaan kuvioihin vielä myöhemmin, vasta 1700-luvulla.

Tavallaan siis avioliiton kristillistä perinnettä voisi verrata niinsanottuun Yhdysvaltojen kristilliseen perinteeseen. Sekä avioliitto että Yhdysvallat on saanut alkunsa hyvinkin epäuskonnollisina, mutta kirkko on myöhemmin tullut vahvasti mukaan kuvioihin, eikä niin että uskonto olisi ollut olennainen osa alusta alkaen, kuten monet kuvittelevat. (Historiaa tuntemattomille todettakoon, että Amerikan Yhdysvallat on ensimmäinen valtio joka on perustettu ajatukselle siitä, että hallituksen valta tulee kansalta, eikä jumalalta. Muutenkin Yhdysvallat oli alkuaikoina varsin epäuskonnollinen valtio verrattuna Euroopan maihin. Aiheeseen voi tutustua lisää vaikkapa täällä.)

Tätä taustaa vasten väitän että kirkolla ei ole kieleen eikä historiaan perustuvaa oikeutta määritellä mitä avioliitto on. Jopa kulttuurillinen puoli on hieman kyseenalainen, kun ottaa huomioon siviilivihkimisten suuren määrän ja mahdollisuuden avioeroon, joka käsitykseni mukaan sotii kristillistä arvopohjaa vastaan. Kirkko voi siis ainoastaan määritellä oman dogmansa ja siihen pohjautuvan sakramenttinsa, joiden sisältö ei koske kirkkoon kuulumattomia. Tässa kohtaa lienee aiheellista mainita että Suomessa nykyään 44% heteropareista vihitään maistraatissa [lähde].

Tämä on aina ennenkin ollut näin

"Sukupuolisäätely on hyvin universaali. Kautta ihmiskunnan historian avioliitto on ollut miehen ja naisen välinen sopimus perheen perustamisesta."
-Päivi Räsänen, kansanedustaja

Mikä ihana tekosyy olla tekemättä mitään. Sitäpaitsi kuten aiemmin esitetyistä historiakatsauksista selviää, yhden miehen ja yhden naisen välinen avioliitto ei todellakaan ole ollut se vallitsevin normi ihmiskunnan historiassa.

Myös universaaliuden voi myös nykyaikana hyvin kyseenalaistaa. Laskin pikaisesti että maailmasta löytyy 12 maata joissa on sukupuolineutraali avioliittolaki ja niiden lisäksi vielä 32 maata, joissa on voimassa jonkinlainen rekisteröidyn parisuhteen muoto. Keskustelua samaa sukupuolta olevien parien oikeuksista käydään vielä monissa maissa, joten määrät varmasti tulevat kasvamaan.

Räsänen myös huomautti että avioliittoa koskee muitakin rajoituksia, kuten esimerkiksi kielto lähisukulaisten välisistä avioliitoista. Tämäkään ei ole validia argumentointia, sillä säätelyn olemassaolo ei poista mahdollisuutta säätelyn muuttamiseen. (Ottolasten ja -vanhempien välisten liittojen totaalikiellosta Räsänen muuten oli väärässä. Sellainen on mahdollinen Oikeusministeriön luvalla.)

Homoavioliitot eivät ole yhteiskunnallisesti merkittäviä

Anteeksi mitä?

Sonja Falk maalaili ajatusleikissä uhkakuvaa siitä mitä seuraisi jos yhtään miehen ja naisen välistä avioliittoa ei solmittaisi. Vaikka ajatusleikissä on useita harha-askeleita, kuten että yhteiskunnan perusrakenne ei vaadi avioliiton olemassaoloa ja kaikki lapset eivät synny avioliitossa oleville vanhemmille, on tässä argumentissa jotain perääkin. Ironista on se, että se kääntyy tukemaan homoavioliittoja. Tämä siksi, että jos myönnetään homoavioliittojen olevan yhteiskunnallisesti merkityksettömiä, eikö silloin ole täysin harmitonta antaa siihen mahdollisuus? Tämä todistaa vain sitä, että homoavioliittojen salliminen ei sinänsä toisi yhteiskuntaan merkittävää muutosta, sillä se lähinnä virallistaisi jo olemassaolevaa tilannetta. Tämä on nähty rekisteröityjen parisuhteiden ja perheensisäisen adoption kanssa.

Mitä tästä seuraisi?

"Missä menevät vapaamielisyyden rajat? Kysyn, onko pelättävissä että maailmalla aletaan esittää vaatimuksia siitä, että ihmisen on saatava avioitua esimerkiksi rakastamansa hauvelin kanssa?"
-Pentti Oinonen, kansanedustaja

Vastoin median luomaa käsitystä Oinonen ei tässä eduskunnassa esittämässään kommentissa rinnastakaan homoavioliittoja eläimen ja ihmisen väliseen liittoon, vaan ilmeisesti pelkää että tällaisia vaatimuksia aletaan esittää jos sukupuolineutraali avioliittolaki hyväksytään. Mahdollisesti ymmärrettävä pelko, mutta missä todisteet sen aiheellisuudesta? Kaltevan pinnan argumentti ei vain ole kovin validi, sillä tapahtumat voidaan kuitenkin pitää hallinnassa. Myös Pasi Turunen sortui tähän heikkoon argumentointiin epäillessään, että kohta muutkin parit jotka eivät tällä hetkellä saa astua avioliittoon alkavat vedota liittonsa puolesta samoihin argumentteihin kuin seksuaalivähemmistöt tekevät nyt. Jälleen kerran mahdollisuus vaatimusten kasvamisesta on olemassa, mutta kuinka todennäköistä se on? Eikö olisi parempi käsitellä vaatimukset erillisinä, eikä väittää ilman todisteita että sukupuolineutraalilla avioliittolailla olisi tällaisia väistämättömiä seurauksia?

Mahdollisuus adoptioon

Sukupuolineutraalin avioliittolain kautta myös yleinen adoptio-oikeus todennäköisesti laajennettaisiin koskemaan homo- ja lesbopareja. Homoillan toisella puoliskolla keskityttiin enimmäkseen tähän aihepiiriin.

Vastustajien argumentointi keskittyi lähinnä puolustamaan lasten oikeutta äitiin ja isään, sekä pelkäämään koulukiusaamista. Pitää kuitenkin muistaa se, että lähtökohtaisesti adoptiossa on kyse lapsen edusta ja lapsen oikeudesta perheeseen. Ilmeisesti adoptiovanhempia kaipaaville lapsille ei riitä vastaanottavia heteroperheitä. Näinollen lapsen etua ajatellen olisi viisainta saattaa adoptio-oikeus niin laajaksi kuin mahdollista. Muitakaan rationaalisia esteitä sille ei ole, sillä tutkimusten mukaan homo- tai lesboparin perheessä kasvaminen ei ole lapselle vahingollista. Seksologi Tarja Sandergin mukaan rakastavat vanhemmat ja pysyvät ihmisuhteet ovat kaikkein tärkeimmät tekijät lapsen kehitykselle, eivätkä lapset ja nuoret koe seksuaali-identiteettiä ongelmana. Ne ajatukset tulevat yhteiskunnasta ja aikuisilta.

Sama pätee myös koulukiusaamiseen, eli sateenkaariperhetaustasta johtuva kiusaaminen ei ole suoranaisesti lasten omista ajatuksista lähtöisin. Kiusaamisen uhriksi voi joutua kuka tahansa, mistä syystä tahansa, eikä siten ole oikeutettua väittää että sateenkaariperheet olisivat tässä jotenkin erityisessä asemassa.

Ehkä kiintoisin kommentti adoptiokeskusteluun tuli Pasi Turuselta, joka olisi valmis kieltämään homo- ja lesbopareilta oikeuden adoptioon vain sen takia, että se rinnastaisi heidän parisuhteensa avioliittoon. Turunen kuitenkin myöntää että sateenkaariperhe on hyvä paikka lapselle kasvaa. Aikamoinen ristiriita, mikä lähinnä tukee käsityksiäni fundamentalistien ajatusmaailmasta.

Homous on luonnotonta

Ehdin jo toivoa että keskustelijat eivät enää toisi tätä väitettä esille, vaikka se tekstiviestikommenteissa odotettavasti esiintyikin. Pasi Turunenkaan ei tosin tätä ihan suoraan sanonut, mutta vihjailu oli varsin vahvaa. Luonnottomuusväite on biologiassa kumottu jo kauan sitten, ehkä kattavimmin Bruce Bagemihlin teoksessa Biological Exuberance, mutta lähdeaineistoa löytyy netistäkin runsaasti. Homoseksuaalisuus on siis täysin luonnollista, eikä tällaisiin kommentteihin enää pitäisi alentua.

Kristillisestä näkökulmasta taas tuntuu oudolta että perustellaan mitään luonnollisuudella tai luonnottomuudella. Raamatussahan ihminen luodaan erillään luonnosta ja eläimistä ja luonnon hallinta on hänen tehtävänsä.

Homoillan jälkivaikutukset

Homoillan jälkeen otsikoihin on odotettavasti noussut mielipiteitä niin puolesta kuin vastaan. Odotettavaa on ollut myös se, että keskustelun taso ei ole merkittävästi kohonnut Homoillan argumentoinnista.

Uskovaisia tuntuu kovasti pöyristyttävän henkilökohtaiseen vakaumukseen pohjautuvia kantoja vastaan suunnattu kritiikki. Tämä käy ilmi erityisesti Päivi Räsäsen esiintymistä kritisoivien uutisartikkeleiden ja blogikirjoitusten kommenteista. Heidän näkökulmastaan siis korkeamman totuuden siunaama mielipide on vastapuolen järkiperäisellä argumentoinnilla muodostettua mielipidettä arvokkaampi. Valitettavasti tämä ei vain pidä paikkaansa nyky-yhteiskunnassa, eikä kuulosta kovin uskottavalta jos halutaan antaa vaikutelma suvaitsevaisuudesta. Kaikista mielipiteistä on oltava valmis ottamaan vastaan kritiikkiä, varsinkin jos niitä esittää julkisuudessa. Uskonto ei ole enää pitkään aikaan ollut kilpi jonka taakse voi piiloutua toisinajattelijoilta. Sanan- ja mielipiteenvapaus toimii molempiin suuntiin.

Ehkä mielenkiintoisin seuraus Homoillasta on kuitenkin kirkosta eronneiden määrä keskustelua seuranneiden päivien aikana. Tämä melkoinen tilastopiikki näkyy varsin selvästi Eroa kirkosta -sivuston statistiikasta. Kiintoisaa tässä on muunmuassa se, että media antaa suoraan kunnian Homoillalle eronneiden määrästä. Toki se varmasti on herättänyt monia todellisuuteen, mutta epäilen että uutisoinnin myötä entistä useampi on myös huomannut miten helppoa kirkosta eroaminen on nykyään. Moni varmasti ei vain ole saanut aikaiseksi toteuttaa eroaiettaan kun on luullut että se on edelleen vaivalloista. Vuoden 2003 elokuuhun saakka kirkosta eroaminen kun on edellyttänyt henkilökohtaista käyntiä maistraatissa ja siihen on sisältynyt kuukauden harkinta-aika. Viimeksi kirkon esittämiin mielipiteisiin on kuulemma reagoitu tällä tavalla naispappeus-keskustelun aikana 80-luvulla.

Syitä kirkosta eroamiseen löytyy siis tuosta massasta varmasti monia muitakin, vaikka Homoillan keskustelu on hyvinkin voinut olla se "viimeinen pisara". Äärikonservatiivista linjaa edustaneet keskustelijat kun onnistuivat leimaamaan kirkkoa ja Kristillisdemokraatteja varsin tehokkaasti hyvinkin homovastaisiksi. Tästä irtosikin mediassa varsin osuvia kommentteja. Muunmuassa kirjailija Jari Tervo kirjotti mielipidekirjotuksessaan "Minuun levisi lämmin tunne: ehkä maailmassa sittenkin on rakkautta, kirkosta huolimatta."

Luonnollisesti Homoillan vaikutus voi olla positiivinen tai negatiivinen. Kirkon piiristä on jo huomautettu että moni on varmasti eronnut kirkosta vastalauseena homomyönteiselle linjalle.

Myös kirkosta eroamisen taloudelliset vaikutukset ovat saaneet huomiota mediassa. "Käytännössä niukkenevat toimintaedellytykset ovat pois lasten päiväkerhoista, äiti-lapsikerhoista, diakoniatyöstä perheneuvonnasta ja monesta muusta konkreettisesta käytännön toiminnasta" kertoo piispa Häkkinen. Tässä on todennäköisesti vain vastattu toimittajan kysymykseen, mutta silti kommentista paistaa läpi pientä syyllistämistä. Kirkosta eroavia tapakristittyjä siis syytetään siitä että seurakuntien toimintaedellytykset heikkenevät, eli jälleen puututaan oireeseen, eikä oireen syihin.

Keskimääräinen kirkollisveron määrä, 200 euroa vuodessa, kertoo myös jotain kirkon jäsenkunnasta. Tätä kirjotettaessa vuoden 2009 verotus ei ollut vielä valmistunut, joten piti turvautua vuoden 2008 lukuihin. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2008 veronalaiset vuositulot olivat 24 696 euroa tulonsaajaa kohti [lähde]. Kirkollisveron määrä vuonna 2009 oli keskimäärin 1,32 prosenttia [lähde], eli keskituloisen kirkollisvero olisi siten 325,99 euroa (24 696 / 100 * 1,32) vuodessa. Keskiarvossa tosin ei ilmeisesti ole otettu huomioon seurakuntien kokoa. Esimerkiksi omassa kotikunnassani Espoossa kirkollisveron määrä on pienin, eli 1%, jolloin keskituloiselle jää maksettavaa juuri tuo 200 euroa vuodessa. Määrää ei toki sovi vähätellä, sillä kokonaisvaikutus nousee miljooniin euroihin. Toivon vain että tämä näkyy tulevaisuudessa maalliselta pohjalta humanitaarista työtä tekevien järjestöjen tuloissa.

Omia ajatuksia

Uskonnon kannalta omasta näkökulmastani katsoen ongelma on osittain siinä, että tulkintoja ja asenteita on kirkon sisällä niin monia. Itseäni on jo kauan kummastuttanut kansankirkoksi itseään kutsuva Suomen evankelis-luterilainen kirkko, joka ilmeisesti pyrkii keskuudessaan suvaitsemaan kaikenlaisia näkökulmia ja tulkintoja. Kirkolla itsellään ei tunnu olevan selkeää yhteistä linjaa, tai ainakaan sitä ei tuoda riittävän selkeästi esille, ja yhteisön edustajatkin puhuvat lähinnä omista tulkinnoistaan ja vakaumuksistaan. Ilmeisesti tämä on se toimintamalli jota kirkko haluaa ihan oikeasti harjoittaa. Arkkipiispa Kari Mäkinen sanoo, että "kirkko on kristillisen arvomaailmansa mukaisesti huomattavasti monikasvoisempi kuin mitä erilaisissa kärjistyneissä keskusteluissa nähdään".

Mistä siis kirkon rivijäsen tietää mikä on "oikein", jos vastaus riippuu siitä keneltä kysytään? Miksi jopa yleisesti hyväksytyt ns. muuttumattomaan totuuteen pohjautuvat linjaukset muuttuvat sen mukaan kuka aihetta tulkitsee? Kirkon piirissä edes raamatun uuden testamentin opetusten tulkinnasta ei ilmeisesti olla aina samaa mieltä, vanhasta testamentista puhumattakaan. Ruotsinlaivan noutopöytää muistuttavalla tavalla vanhan testamentin laeista valikoidaan aina ne, jotka kulloinkin sattuvat miellyttämään. Kun kerran perinteiden vaalimisesta ollaan niin innostuneita, kirkko voisi soveltaa vanhaa mallia, julistaen Viimeisen Totuuden erinäisistä asioista ja samalla kerettiläiset kirkonkiroukseen. Seuraukset olisivat vähintäänkin mielenkiintoisia.

Ilmeisesti kirkolla kuitenkin on virallinen kanta erinäisiin tässä käsiteltyihin asioihin. Vahinko vain että näitä ei onnistuttu kunnolla tuomaan esille Homoillassa, kuten nimimerkki Latvus mainitsee.

Ehkäpä tässä kohtaa olisi hyvä muistuttaa mieliin mille pohjalle kirkko oppinsa rakentaa. Tästä suoriutuu mielestäni varsin hyvin ilmeisesti "jenkkimarkkinoille" tuotettu kuva. (Suomessa avioerojen määrä ei ole yhtä korkealla, eikä kouluihin tietääkseni vaadita yhteisiä rukoushetkiä. Myös katumaasturit ovat täällä vähemmän suosittu liikkumismuoto.)

Mitä tulee samaa sukupuolta edustavien parien siunaamiseen kirkossa, olen itse valmis kunnioittamaan uskonnonvapautta. Uskonnollinen yhteisö voi siis itse vapaasti päättää kuka on oikeutettu heidän toimituksiinsa ja sakramentteihinsä. Tässä yhteydessä en kuitenkaan voi sivuttaa Suomen evankelisluterilaisen kirkon erityisasemaa lainsäädännössä. Erityisesti tämä koskee kirkon oikeutta vihkitoimituksiin. Olisi jotenkin tekopyhää toimia valtionkirkkona, mutta olla kunnioittamatta kyseisen valtion lainsäädäntöä.

On myös syytä kysyä onko homoavioliittokysymyksessä kyse vain termeistä? Olisiko samaa sukupuolta edustaville pareille myönnetty täysin sama asema lain edessä hyväksyttävämpi jos sitä ei kutsuttaisi avioliitoksi? Oman käsitykseni mukaan todennäköisesti kyllä. Ehkä edistystä olisi helpompi saavuttaa jos ajettaisiin kaikille yhteistä maallista parisuhteinstituutiota jollain eri nimellä ja annettaisiin kirkon pitää monopoli avioliittoihin. Myös tällä saattaisi olla mielenkiintoisia seurauksia kirkkoon kuulumattomien heteroiden mielipiteisiin.

Piispa Matti Revon sanoin avioliitossa on kyse "sellasista asioista jotka luo kokonaisia yhteisöjä". Vaikka homoavioliitoilla ei olisikaan merkittävää asemaa yhteiskunnalle kokonaisuutena, ne ovat merkittäviä niille pareille jotka haluavat virallistaa suhteensa, sekä heidän lähipiirilleen. Avioliitto nykymuodossaan luo pohjan mille voi rakentaa vahvaa parisuhdetta ja yhteistä tulevaisuutta. Vaikka avioliitto ei olekaan välttämätön siihen, on se kuitenkin yleisesti tunnustettu tapa ilmaista halua sitoutua omaan parisuhteeseensa. Sitä kautta mahdollisuus avioliiton solmimiseen muokkaa ajatusmaailmaa seksuaalivähemmistöjen piirissä ja muuttaa suhtautumista parisuhteeseen.

Kun yhteiskunnan puolelta homojen tai lesbojen välinen liitto tunnustetaan samalla tavalla kannatettavana kuin heteroliitto, helpottaa se oman seksuaalisuuden hyväksymistä ja helposti voimistaa halua rakentaa omaa parisuhdetta kestävälle pohjalle. Parisuhteisiin liittyvä ajatusmalli ei muutu ihan yhdessä yössä, kuten huomattiin alkuperäisen parisuhdelain säätämisen jälkeen. Mediassa hieman ihmeteltiin parisuhteensa rekisteröineiden vähäistä määrää heti lain voimaantulon jälkeen. Osa vähäisyydestä varmasti selittyy tasa-arvokysymyksillä, mutta kyseessä oli kuitenkin samalla oman identiteetin kannalta ratkaiseva muutos. Ei varmasti ole ihan helppoa mieltää että yht'äkkiä onkin mahdollista saada omalle parisuhteelle virallinen tunnustus ja siltä pohjalta käydä läpi mitä se tarkoittaa oman parisuhteen kannalta. Koska kyseessä oli täysin uusi instituutio, vertailukohdaksi eivät suoraan käy ne pohdinnat mitä heteroparit käyvät läpi puntaroidessaan kihlautumista ja häitä, vaan pohdittavaa oli vielä enemmän.

Olen samaa mieltä Mikko Roihan kanssa siitä että sukupuolineutraalin avioliittolain hyväksyminen on vain ajan kysymys. Nähtäväksi jää missä vaiheessa eduskunta ja yleinen asenneilmasto on sille kypsä.

On ehkä myös hyvä mainita etten ole asiantuntija näissä aiheissa, vaan lähinnä toistelen mitä itseäni viisaammat ovat sanoneet. Se ei kuitenkaan estä minua luomasta perusteltuja mielipiteitä. En myöskään väitä olevani kaikessa oikeassa, vaan uskallan myös myöntää olevani väärässä jos joku niin todistaa. Uskon kuitenkin tehneeni taustatyön tätä kirjoitusta varten paremmin kuin jotkut Homoillan keskustelijat.

Loppukevennyksenä toimikoon salaliittoteoreetikko Jouko Pihon käsitys "homomyönteisen buumin" taustoista. Mitään todisteitahan Pihon väitteistä ei tietenkään tarvitse esittää koska "asiaan perehtymättömät eivät ymmärrä tästä mitään, mutta asioita tutkineet tietävät tarkalleen, mistä minä kirjoitan". Ilmeisesti noin puolet suomalaisista kuuluu näihin valveutuneisiin, sillä "tässäkin suhteessa Suomi jakautuu kahtia". On se hyvä että kansanedustajaehdokkaat ovat perillä todellisesta asiantilasta.

Oikeasti loppukevennys on tässä.

  • Society

No feedback yet

November 2017
Mon Tue Wed Thu Fri Sat Sun
    1 2 3 4 5
6 7 8 9 10 11 12
13 14 15 16 17 18 19
20 21 22 23 24 25 26
27 28 29 30      
 << <   > >>
Random musings on even more random subjects.
You might also like to take a look at my Twitter feed.

Search

  XML Feeds

powered by b2evolution free blog software